Endpoint Management Specialist
Advania Finland on osa kansainvälistä Advania Groupia, joka on yksi IT-markkinan johtavista toimijoista Pohjois-Euroopassa. Toimimme Suomessa noin 330 asiantuntijan voimin keskittyen asiakkaidemme liiketoiminnan turvaamiseen sekä digitaalisen käyttäjäkokemuksen kehittämiseen. Toimintamme ytimessä ovat asiantuntijamme sekä asiakkaamme, sillä mielestämme teknologian tuomat hyödyt konkretisoituvat vain ihmisten välisessä yhteistyössä. Meillä osaajat ratkaisevat – The Tech Company with People at Heart.
Haussa nyt asiakaslähtöinen
Endpoint Management – Specialist
Kiinnostaako hyvä työyhteisö, tekemisen meininki ja monipuoliset tehtävät? Oletko innostunut oppimaan uutta, menestymään yhdessä tiiminä ja tekemään parhaasi tilanteessa kuin tilanteessa? Jos mielessäsi pohdit ”todellakin kyllä”, kannattaa ehdottomasti lukea eteenpäin! Olisimmeko me "Sun näköinen työpaikka"? 😊
Millaisia tehtäviä laitehallinnan asiantuntijan arkeen kuuluu?
Hoidat laitehallinnan jatkuvien palveluiden päätelaitteisiin liittyvien 3. tason tukipyyntöjen ja häiriöpyyntöjen ratkaisemista. Tehtäviin kuuluvat sovelluspaketoinnit ja jakelut, päätelaitteiden vikatilanteet esimerkiksi käyttöönotoissa, laajat konfiguraatiomuutokset laitehallintaympäristössä sekä päätelaitteiden kovennukset.
Millaista osaamista vaaditaan?
Omaat syvää osaamista Microsoft Intunesta. Osaat tehdä päätelaitteiden konfiguraatiota Microsoft Intunella Windows, MacOS, Android ja iOS -laitteille. Sovelluspaketoinnit ovat sinulle tuttuja. Tunnet laitehallintaan liittyvät teknologiat kuten Autopilot, Apple Business Manager ja Samsung Knox.
Tärkeää on toki myös aito kiinnostus ja innostus oppia uutta! Olet asiakaspalveluhenkinen ja kommunikoit sujuvasti suullisesti ja kirjallisesti suomeksi ja englanniksi.
Advanialla työskennellään hybrid-mallissa, eli olet tervetullut työskentelemään jollakin toimistoistamme tai tekemään työtä etänä. Tiimit pitkälti itse sopivat käytännöistä. Laitehallintatiimi työskentelee paljon etänä, sillä tiimin jäsenet toimivat eri puolilla Suomea.
Tästä voit halutessasi lukea lisää tiimistä ja esihenkilöstä tammikuussa 2025 julkaistusta blogista: https://www.advania.fi/blogi/advanian-laitehallintatiimi-kasvaa
Mitäs muuta on hyvä tietää?
Advania on kasvanut viime vuosina merkittävästi, ja yhteisen kulttuurin rakentaminen on meille ensiarvoisen tärkeää. Tästä olemme saaneet paljon kiitosta työntekijöiltämme – työyhteisömme koostuu huippuosaajista, jotka tukevat ja auttavat toisiaan. Yhteisöllisyyteen panostamme esimerkiksi toimistotarjoilujen, erilaisten tapahtumien ja henkilöstökerhojen tiimoilta.
Erityisesti mahdollisuudet kouluttautua, kehittää omaa ammattitaitoa ja oppia uutta ovat saaneet paljon positiivista palautetta. Myös hyvä esihenkilötyö, työn ja vapaa-ajan tasapainon tukeminen sekä erinomaiset työsuhde-edut ovat olleet työntekijöidemme arvostamia.
Henkilöstöetuihimme kuuluu mm. täydet lomat kaikille, kattava työterveyshuolto, vapaa-ajan tapaturmavakuutus, etätyömahdollisuus ja joustava työaika. Osan eduista voit räätälöidä itsellesi sopivaksi. Kiinnostaako sinua hammashoito, hieronta vai kulttuuri, vai kenties liikunta tai työmatkaetu?
Osaajiemme merkitys näkyy myös johtamiskäytännöissämme. Olemme määritelleet yhteiset johtamistyön periaatteet ja johtomme ymmärtää, että osaaminen on osaajillamme. Sinua kuunnellaan ja pääset tekemään töitä muiden huippuammattilaisten kanssa.
Meilläkään kaikki ei ole vielä täysin valmista, vaan järjestelmiämme yhdenmukaistetaan ja prosessejamme kehitetään jatkuvasti. Arvostamme suuresti kehitysehdotuksia, ja onneksi apua on aina saatavilla, jos jokin tieto ei heti löydy!
Kiinnostuitko? Täytä lyhyt hakemus järjestelmässämme 30.11.2025 mennessä. Katsotaan, olisiko Advania juuri sinulle se paras duunipaikka!
Lisätietoja tehtävästä voit kysellä palkkaavalta esihenkilöltä Samilta: sami.siltala@advania.com.
- Osasto
- Laitehallinta ja laitteiden elinkaaren hallinta
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
Työskenteletkö jo yrityksessä Advania Finland Oy?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.